Jätehuollosta  
Kevät on tullut ja valitukset koiranpaskoista alkaneet. No, aihetta siinäkin, yleinen siisteys on aina hyvästä.
Suurempi murhe minusta on nykyisen jätehuollon toimintaperiaate. Joku vuosi sitten asukkaat velvoitettiin tekemään sopimukset jätekuljetusyritysten kanssa sekajätteen kuljetuksesta kaatopaikalle. Samalla opetettiin lajittelua hyötyjätteen kierrättämiseksi, mikä on hieno asia. Nyt Oulun jätehuolto on määritellyt sekajätteen uudella nimellä, se onkin energiajätettä, kun se voidaan polttaa ja tuottaa näin energiaksi. Miksi näin sitten tehtiin? No tietysti siksi, että valmis kuljetusjärjestelmä saatiinkin siirrettyä energian tuottajan raaka-aineen tuotantoon ja vielä niin, että asukkaat maksavat tuon kuljetuksen.

Asukkailta samasta asiasta laskutetaan vielä toistamiseen sillä perusteella, että aiemmin muovin kierrätykseen sai viedä ”ilmaiseksi” muovijätteen, joka nyt täyttää maksullisesti tyhjennettävän jäteastian alta aikayksikön.

Ongelmaksi muodostuu myöskin se entinen ”sekajäte”. Jos pitää hävittää vaikka vanha virveli, tuleekin tenkkapoo eteen. Se ei oikein kierräty mihinkään jakeeseen. Polttolaitoksella se tietysti särkee kuljettimet ja pysäyttää prosessin ja dna-näytteiden otto alkaa, kun syyllinen pitää saada kiinni. Pitääkö asukkaiden nyt lähteä kuljettamaan tällaiset erikseen Ruskoon ja maksaa tietysti minimiveloitus ”kuorman” hinnasta, vaikka muuta ei olisi?

Mitä tästä sitten seuraa? No tietysti se, että jätteet eivät päädy kaatopaikalle, vaan metsiin ja monttuihin, P-paikoille ja muualle, jonne ne on helppo pudottaa.

Oliskohan aika vaihtaa suuntaa. Jos jokaisesta vähänkään hyötykäyttöön kelpaavasta jätekuormasta (lasi, rakennusjäte, muovi, puutarhaajäte, elektroniikka jne.) maksettaisiin edes tuontikulut, ei jätettä enää menisi luontoon. Tai jos se olisi edes ilmaista, niin tilanne paranisi. Jätekeskuksessa voisi muutama työntekijä tehdä omaisuuden kaupungin kassaan tekemällä tarpeellisen lajittelun ja myymällä kaiken käyvän tavaran eteenpäin niille, jotka tarvitsee.

Tielaitos on aikoja poistanut roska-astiat P-paikoilta, koska sinne kertyy kesämökkiläisten ja muiden tielläkulkijoiden jätteitä. No, kenen jätteitä sinne pitäisi kertyä? Eikö tärkeämpi asia ole se, että jätteet päättyy johonkin keräysastiaan kuin P-paikan taakse pusikkoon? Se, että joku käyttää tilannetta hyväkseen tuomalla sinne mökkijätettä ei suinkaan ole kaikkien muiden asukkaiden murhe eikä kaikkia voi tällä perusteella rangaista. Viranomaisilla vaan on tapana ”kyykyttää” kansalaisia vähän niinkuin ennen vanhaan armeijassa. Jos syyllistä ei löydy, niin kaikki kärsii.

Kalevassa (su 6.5) kirjoitettiin jätehuollon panostavan puutarhajätekuormien tonkimiseen, ettei vain mitään ylimääräistä mene mukana. Ja sakot tietysti seuraa aina virheistä. Seuraavalla kerralla tämäkin tuoja kippaa kuormansa johonkin metsätien varteen muiden harmiksi.



[ kommentoi ] ( 71 näyttöä )   |  permalink

<< <Edellinen | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | Seuraava> >>