Soneran iPhone kytkyt 
Jostain syystä Apple ja Sonera ovat sopineet iPhonen yksinmyynnistä Suomessa. Tämä on mielestäni aivan turhaa kilpailun rajoittamista. Soneralla on oikeus purkaa iPhonen operaattorilukitukset ja reklamaation jälkeen on näin tapahtunutkin. Kuitenkin Sonera haluaa rahastaa edelleen liittymästä rahaa, vaikka ei mitään palvelua voi toimittaakaan.
Meillä Soneran 3G-palvelua ei ole olemassakaan. Puheluyhteydet toimivat, jos menee ulos tai seisoo ikkunan vieressä. Muutoin myös äänipuhelut katkeilevat mielivaltaisesti kesken. Tämä toistuu säännönmukaisesti joka puhelussa, jos vain erehtyy liikkumaan puhelun aikana. Eikä tässä ole kyse puhelimen viasta, sama toistuu kaikilla puhelimilla.

Mielestäni Soneran pitäisi purkaa koko kytkysopimus, eikä siis periä rahaa olemattomasta palvelusta. Toki palvelut voi rajoittaa minimiin, mutta siltikin joutuu kuukausimaksun maksamaan. Mikä hankalinta asiakkaan kannalta, niin Sonera ei suostu edes vapauttamaan puhelinnumeroa, jotta vaivaton siirto toiselle operaattorille onnistuisi. Esim. Elisan 3G toimii alueellamme, ei täydellisesti, mutta pääsääntöisesti. Normaalipuheluissa ei kuitenkaan ole ongelmia, joten ko. verkon käyttö olisi meillä paljon parempi vaihtoehto. Nyt joudumme esim. datayhteyksien takia pitämään erillistä Elisan mokkulaa, vaikka maksamme samasta jo Soneralle iPhonen liittymän yhteydessä. 3G on joka tapauksessa oltava, jos aikoo datayhteyksiä käyttää liikuttaessa kodin ulkopuolella.

Miten tästä operaattorien mielivallasta voidaan päästä eroon syrjäseuduilla? Kaupungeissa tarjontaa on yllinkyllin, mutta vähänkään taajamien ulkopuolella ollaan riippuvaisia yhdestä monopoliyhtiöstä ja tätä asemaa vielä vankistetaan sallimalla tällaisia yksinmyyntisopimuksia. Lankaliitttymissä Sonera siirtyi riistoon jo aiemmin, nostamalla puolen megan datayhteyden hinnan 49€:n. Tämä jos mikä on riistoa. Eikö tuotteesta makseta sen ominaisuuksien mukaan eikä käyttöpaikan mukaan? Saman saa miltei ilmaiseksi kaupungeissa. Kustannuksista on turha vaahdota, linjat ovat edelleen olemassa eikä niille mitään ole tehty vuosiin.

Pitääkö tästä valittaa EUn elimiin. Suomihan on muutenkin siellä jo saanut huonoa mainetta omintakeisten lakiensa takia. Toki jotain EU sääntöjä noudatetaan pilkulleen, silloin kun niillä vain voidaan suomalaisia kyykyttää.

[ kommentoi ] ( 2 näyttöä )   |  permalink
Soneralla epäasialliset keinot käytössä 
Vanhemani joutuivat vaihtamaan matkapuhelinliittymänsä pois Soneralta kun se ei täällä periferiassa toimi kunnolla. Puhelut katkeilee kesken ja ääni pätkii. 3G:stä tai muusta hienommasta virityksestä ei ole tietoakaan. No, siirto oli yksinkertainen, Saunalahti tarjosi ilmaiset puhelut liittymien välille vuoden loppuun ja muutenkin oli edullisempaa. Ja mikä parasta, verkko toimii täällä, jopa 3G:stä on nähty vilauksia, toki parantamista siinäkin.
Mutta mitä tekee Sonera? Soittavat äidilleni, 75 v, kyselyn, että miksi vaihdoitte ja eikös vaihdeta takaisin. No, äitini ei tietystikään suostunut, kun molemmat kerran vaihtoivat ja kun Soneralla on nuo ongelmatkin täällä. Mutta mitä tekee Sonera? Vaikka Saunalahdelta oli jo tullut tekstiviesti liittymän siirtymisestä sinne 24 tunnin kuluessa, niin eipä siirto tapahtunutkaan. Tämä rietas Soneran mies oliki kuitenkin omavaltaisesti perunut siirron Saunalahteen eikä mitään ilmoitusta tällaisesta tullut. Ei vaan siirtynyt. Sitten piti soitella Saunalahteen parikin kertaa, kun Soneran liittymä katkaisi puhelun kesken, ja sieltä selvisi, että Soneralta olivat ilmoittaneet siirron peruutuksesta. Ja aloita siis koko siirtohomma alusta.
Soneran asiakaspalvelusta tökerö naisääni vaan toteaa, että ei tälle nyt mitään voi eikä mitään näykään systeemeistä enää kun siirto on taas aktivoitu. Ei kuulemma tiedä enää mitä on tapahtunut. Siirron peruutus tarvii kuulemma tunnin varoajan, mutta operaattorin vaihto sitten taas 5 arkipäivää, nyt pyhien aikaan siis pari viikkoa kalenteriaikaa. Ilmoitin, että tältä ajalta ei sitten maksuja tarvi tulla. Tähän tökerö naisihminen vaan tuumaa, ettei voi ennakkoon hyvittää mitään kun ei tiedä paljonko mahdolliset puhelut maksaa. Kuitenkin jonkun määräsumman olisivat hyvittäneet, kun itse summan olisi antanut. Ehdotinkin kymppiä, kun sen verran oli entistä laskuakin, joten ajattelin sen riittävän normaalipuheluihin. No, tökerö naisihminen kuitenkin alkoi tivaamaan, että jos tällainen hyvitys tehdään, niin sitten ei voi enää tehdä reklamaatiota ja asian on jäätävä tälleen. Siis kiristystä.
Näinkös kaikkia muitakin vanhoja ihmisiä Soneralla kohdellaan? Eikös tuommoinen omavaltaisuus ole rangaistavaa, varsinkin kun siitä aiheutuu vielä kustannuksia asiakkaille, puhumattakaan kaikesta harmista ja vaivannäöstä?
Noista liittymän vaihdoista yms. tiedottamisista sanoisin vielä sen verran, että on kohtuutonta että vanhoille ihmisille tiedotetaan niistä tekstiviesteillä. Kiikuta sitten aina puhelinta sukulaisille, että kato ny mikä tähän tuli kun se piippas. Sama kuin ilmoitus olisi nähtävissä Helsingissä Kesäkatu 2:ssa, kuin Ylellä aikanaan lista "vastaavista ohjelmatoimittajista".



[ kommentoi ] ( 9 näyttöä )   |  permalink
Huippuauto 
Huippuauton ominaisuuksia – vapaasti hyödynnettävissä

Talvivarustusta:

Suomalaisessa talvessa autossa pitäisi olla sähkölämmitteisinä:
- kaikki lasit, jotta näkyvyys ulos olisi aina taattu
- kaikki penkit
- ohjauspyörä ja vaihdekeppi, koska niistä on aina pidettävä kiinni, avokäsin autoa on mukavampi hallita kuin talvirukkasissa
- ulkopeilit
Kaikki edelläolevat pitäisi olla kytkettynä myös tolpasta saatavaan sähköön. Näin ei tarvittaisi erillistä sisätilan lämmitystä. Moottorilämmitin toki on tarpeen normaalisti.

Mikäli autossa on polttoainekäyttöinen lämmitin, olisi sen oltava sellainen, joka ei kuluta auton akkua vaan pikemminkin hiukan lataisi sitä. Siis aggregaatti. Sama aggregaatti voisi myös käyttää noita edellä mainittuja sähkölaitteita, jotta autolla olisi miellyttävä lähteä liikkeelle. Ilmastointia ei välttämättä tarvitsi käyttää, koska jos näkyvyyys on hyvä ja hallintalaitteet ja penkit lämpimät, ei auton muuten tarvitse niin erityisen lämmin ollakaan. Ei tietysti haittaakkaan, jos samaa sitten voi käyttää kesällä auton tuuletukseen tarvittaessa.

Ilmastointilaite on myös tarpeen, koska sillä voi poistaa kosteutta talvellakin. Jos sähkölämmittimet on kaikissa ikkunoissa, voi ilman suuntauksen suunnitella siten, ettei se tule lasien kautta. Näin vältettäisiin vedon tunnetta, joka aina tahtoo tulla kun ilma ensin osuu kylmiin laseihin. Tietysti varajärjestelmänä myös ikkunoihin suuntaaminen saa olla mahdollista.

Ikkunoiden, joissa on pyyhkijät, sähkölämmityksen pitäisi ulottua sulkien alle ja olla riittävän tehokas, jotta myös pyyhkijät olisivat liikkeelle lähdettäessä irti lasista ja toimintakunnossa.

Ovien yläpuolella tulisi olla vanhan mallin mukaan kourut, koska nykyautoissa ovea avatteassa lumi tai vesi auton päältä tippuu penkeille ja auton sisään.

Takaluukun kansi ei saa ulottua aivan kiinni puskuriin, koska väistämättä ikkunoista sulava lumi pakkautuu siihen ja joskus jopa estää luukun avaamisen. Esim sentin rako on riittävä.

Varsinkin farmariautoissa, tuulitunnelia pitäisi hyödyntää siihen, että auto ei vetäisi perässään lumipölyä, siis niin että auto pysyisi aina puhtaana myös perästään. Tämä auttaisi myös taloudellisuuteen, tiedättehän kuinka raskasta on soutaa tasaperäisellä veneellä. Jos auto tarvitsee takalasin pyyhkijää muulloinkin kuin paikalla ollessaan, on auto huonosti muotoiltu. Farmariautoissa näkyvyys taakse alkaa Suomen talvessa olla jo turvallisuusriski. Toki hyvät peilit auttaa.

Pyöräkotelot riittävän väljät ja suunniteltu siten, ettei renkaista nouseva loska voi tarttua kiinni pyörän taakse. Joskus näkee autoissa niin suuret jääkertymät renkaiden takana, etteivät pyörät esteettä käänny eikä aina pyörikään.

Ei sellaisia ulokkeita auton edessä tai muuallakaan, jotka voivat lumessa ajettaessa rikkoontua. Lunta kuitenkin Suomessa joka talvi on senverran ja väkisin joutuu joskus ajamaan lumivallien yli esim. parkkeerattaessa. Pakoputkikin voisi autossa olla ”sisäpuolella”, sikäli tuo nyt on teknisesti ja turvallisesti mahdollista. Ainakin jokin suojaava rakenne olisi paikallaan.

Vanhan ajan kaihdin olisi Suomen oloissa edelleen tarpeellinen moottorin lämpiämisen tehostamiseksi. Sen pitäisi kuitenkin olla termostaattiohjattu, ettei sen avaus tai sulkeminen jää muistin varaan.

Akku lämpimässä, eristetyssä tilassa ja myös lämmitettävissä ja ladattavissa tolppasähköllä. Lämmin akku toimii paljon paremmin kuin kylmä.

Ilmastoinnin ilmanotto ulkoa niin, ettei ilmastointiin voi kertyä lunta eikä ilmanotto häiriinny.


Muotoilu:

Muotoilu yleensäkin niin että auto pysyy puhtaana, renkaista nousevan pölyn ja hiekan pitäisi ohjautua auton taakse tai alle eikä sivupelteihin.

Ovien tiivistys sillä tavalla, että kynnykset pysyy sisäpuolelta puhtaana. Monessa autossa sinne kertyy mahdoton määrä kuraa ja pölyä.

Sisälokasuojat sellaista materiaalia ja mahdollisimman sileät, ettei sinne kerry likaa tai jää kiinni

Alusta mahdollisimman sileä, ettei sinne kerry mitään ylimääräistä.

Alustan ja helmojen kunnollinen massaus tai materiaali täysin ruostumatonta, koska tuskin kivenhakkautumista pohjaan voi kokonaan estää.

Kaikki turhat ”koukerot” ja kolot pois myös auton keulasta, jotta auton peseminen olisi helppoa. Ilmavirtauksia myös keulassa pitää ohjata niin, että esim. sääsket eivät liiskaannu auton keulaan, vaan joutuvat esim. suodattimeen, joka on helppo puhdistaa. Moottorin jäähdytys on tietysti varmistettava kaikissa tilanteissa, joten jokin valvonta suodattimelle on oltava (ehkä muukin kuin moottorin lämpötila).

Vanteet pitäisi muotoilla siten, että niissä ei ole sisäpuolella leveää tasaista pintaa, koska sinne kertyy pölyä ja lunta ja se on vaikea puhdistaa. Jos vanteen sisäpinta on aina viettävä, keskipakovoima pitää sen sisäpuolen puhtaana. Myös ilman ohjausta voisi hyödyntää, mutta se aiheuttaa helposti ääniongelmia. Ulkopuolelta vanteissa ei tarvita ylimääräisiä pieniä koloja joiden puhdistus on vaikeaa.

Lamppujen vaihdon pitää olla todella yksinkertaista, koska sen joutuu yleensä tekemään pimeässä ja pakkasessa. Ei mitään muovinipsuttimia, jotka katkeaa pakkasella vaan selkeästi toimivat esim. käsin pyöritettävissä olevat kiinnittimet, joilla valaisimen saa mielellään kokonaan irti ja lamput kätevästi esille. Jos sokea ei pysty vaihtamaan lamppua ei sitä voi tehdä pilkkopimeässäkään. Sokeat on sentään tottuneet tekemään asioita käsikoperolla.

Tankin luukut pitää muotoilla siten, ettei esim. ikkunoista sulava lumi jäädy luukun eteen ja estä tankkausta.


Sisäpuolen muotoilu ja varusteet:

Nappulat ja kytkimet riittävän suuria, jotta niitä voi käsitellä suomalaisilla miehen kourilla ja jopa kintaskädessa.

Sisäpuolen materiaalit sellaista, joka ei ole liian kovaa, ettei tule räminää. Hiljaisuus antaa laadun tuntua.

Äänieristys yleensäkin on auton tärkeimpiä ominaisuuksia. Varsinkin pyöräkoteloiden äänieritys on tärkeä koska Suomessa on paljon sorateitä.

Sähköpeilit ja ikkunat ovat nykyisin jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Ikkunoiden automatiikka myös ylös nostettaessa usein puuttuu.

Eri kuskien asetukset penkkien ja peilien ja ratin säädöille olisivat loistavat. Joissakin autoissa näitä jo on.

Lasku/säilytystilaa pitäisi olla riittävästi, jotta tarpeelliset tavarat saa helposti sopiville paikoille. Esim. aurinkolasikotelo, mukitelineet jne. Myös ihan pelkkää tasaista laskutilaa. Kaikissa näissä pehmustus, etteivät tavarat kolise tai kolhiinnu. Lasku- ja säilytystilaa myös takapenkkiläisille.

Virtapistokkeita pitää olla riittävästi, esim. matkapuhelimen latausta ja navigaattorin latausta varten. Myös peräkontissa esim. jääkaappia tai pölynimuria varten. Invertteri ja pistoke normaalisähköä varten olisi myös hieno, ettei tarvitsi irrallisia laitteita ja johtoja (esim läppärin käyttämistä varten). Takapenkilläkin virtaa tarvitaan ellei nyt satu olemaan integroidut videot ja internetsysteemit yms. luxusvarusteet.

USB-liitännät mobiililaitteiden lataukseen ja esim. muistitikulta musiikin kuunteluun.

Mahdollisimman vähän teräväkulmaisia koloja ja reikiä, jotta sisäpuolen puhdistuskin olisi helppoa. Säilytystiloissakin voi olla pehmeästi kaartuvat reunat, jotta esim. pyyhkeellä pääsee puhdistamaan sen helposti eikä vain sössi moskaa nurkkiin, joista sitä ei saa kuin hammastikulla pois.

Kaatuvat takapenkit myös sedan-malleihin, jotta tilapäisestikään voisi kuljettaa jotain pidempääkin esinettä. Jako mielellään kolmeen osaan, jotta kukin penkki olisi erikseen käytettävissä tai kaadettavissa. Keskipenkin kaatuva osuus voi olla kapeampi, jotta istuintilaa jäisi sivuille väljemmin. Kyynärnojan pitäisi kaatua erikseen.


Moottori ja vaiheisto:

Taloudellisuus on tietysti päivän sana, siinä monet on jo onnistuneet hyvin.

Jarrutusenergian talteenotto ja kiihdytyksen auttaminen sähkömoottorilla pitäisi olla joka autossa.

Portaattomat automaattivaihteet parantaa mukavuutta huimasti, toki käsivalintamahdollisuuskin voi olla sitä haluaville. Myös kaksoiskytkinvaihteistot ovat hyviä ja taloudellisia.

Voisikohan hybridien sähkömoottorit olla napamoottoreita esim. takapyörissä, jolloin saataisiin kätevästi neliveto auttamaan liikkeellelähtöjä ja kiihdytyksiä. Tietysti ajovakautus voisi hyödyntää noita myös. Pelkkä sähköauto voisi olla pelkästään napamoottoreilla, tietysti joka pyörässä. Jos auton pyörä ei vedä, se jarruttaa. Napamoottoreilla säästyisi voimansiirron häviöt ja tilantarpeet. Liekö sitten riittävän laaja-alaisia sähkömoottoreita, jotta ei tarvittaisi vaihteistoja joka pyörään.

Biokaasun käyttö hybridissä bensan tai dieselin sijaan. Olisipa tosi CO2-ystävällinen ratkaisu.

[ kommentoi ] ( 14 näyttöä )   |  permalink
Autoverouudistuksesta 
Taisipa taas mennä överiksi tuo hallituksen pieni ja vaatimaton autoverouudistus. Tarkoitushan kait oli, ettei verot muutu kansalaisten kannalta vaan uudistus on vaan tekninen. No, niinhän se pääosin onkin.

Mitä siitä sitten tuli? No, yrittäjiä rangaistaan nyt siten, että maksavat nyt pakettiautoistaan entisen autoveron ALVin verran enemmän, koska autoveroa ei voi vähentää kuten ALVin saattoi.

Samalla autoalan yrittäjille, maahantuonnille ja kaikille autoliikkeille sälytettiin tavaton määrä ylimääräisiä kustannuksia, koska veronkantovastuu siirtyi heille. Yhdenkään autoliikkeen ATK-järjestelmät eivät suoraan tue myyntiä, jossa osa hinnasta on ALVitonta autoveroa, koska sille pitää tehdä ihan oma käsittelynsä. Aiemmin verovelvollinen oli maahantuoja, nykyisin se onkin auton ensimmäinen rekisteriin merkitty omistaja. Jo tällainen sääntömuutos aiheuttaa kaikkien asiaan kuuluvien järjestelmien korjaamista. Arvatkaapa millaiset kustannukset tästä on muutenkin laman kourissa toimiville autokauppialle? Verojen tilitysvastuu on edelleen maahantuonnissa, vaikka perintävastuu onkin autokauppiailla. Siis tiedonsiirtoa, rahansiirtoa, perintää, oikaisuja... Siis hirvittävä määrä työtä.

Autoliikkeelle tulee myös hankala hinnoitteluongelma, kun lopullinen autoveropäätös tulee vasta myöhemmin tullista, mutta autoliike on velvollinen perimään veron hinnan ja autoa myytäessä. Siis muna-kana ongelma, jota ei ole edes haluttu ratkaista.

Miksei saman tien yksinkertaistettu koko verotusta niin, että se kaikissa tapauksissa laskettaisiin samalla tavalla myyntihinnasta kuin ALV? Prosenttilasku on helppoa eikä siihen tarvita tullia ja mittavaa byrokratiakoneistoa tekemään päätöksiä, seurantaa ja perintää. Jo nykyinen järjestelmä, varsinkin käytettynä tuotujen autojen osalta, on rakennettu pelkästään byrokratian työllistämiseksi, ei ollenkaan niin, että kustannuksia säästettäisiin. Tämä johtaa autojen hintojen nousuun edelleen Suomessa, koska ilmaiseksi näitä asioita ei kukaan tee.

Tyhmempikin näkee, ketkä tässä ovat toimineet hallituksen konsultteina ja ideoimassa uudistusta.

[ kommentoi ] ( 26 näyttöä )   |  permalink
Sonera riistää haja-asutusalueita! 
Eipä ehtinyt kauan kulua viestintäministerin lupauksista, että koko Suomi on saatava laajakaistan piiriin, kun jo Sonera keksi, että kuka sen maksaa. Laajakaistamme, jos sitä 500Kb lankaverkkoa voi siksi nimittää, oli jo ennestään kallis ominaisuuksiinsa nähden. Nyt hinta nousee Soneran ilmoituksen mukaan vuodenvaihtessaa 20€:lla kuussa. Siis puolen megan yhteydestä rosvotaan nyt killinkiä vaille 50€. Tilalle samassa kirjeessä lupaillaan 1Mb:n langatonta laajakaistaa ja hintakin on jo selvillä, tosin sekin 10€ kalliimpi / kk kuin entinen ja lisäksi on tietty hankittava kaikki modemit, antennit ja asennustyöt. Ainut mikä kiikastaa on se, ettei sitä tänne Loukkojärven sydänmaalle ole saatavilla ja melko valkoiselta Digitan kartta näyttää lähempänäkin maalikylää.

Kyllä tässä taas pannaan haja-asutusalueella asuvia melko halvalla, vai pitäskö tässä sanoa, että kalliilla. Soitin asiakaspalveluunkin asiasta. Ensin piti kuunnella taukomusaa aikansa, sitten yksi vastasi, mutta ei tietysti tiennyt asiasta mitään. Yhdisti kuitenkin seuraavalle ja taas sain kuunnella taukomusaa. Tämä oli jo sen verran asioista perillä, että päivitteli, että ei se nyt noin voi mennä ja muutenkin oli höyli. Ei vain osannut auttaa eikä tiennyt kuuluvuuksista tai muista sellaisista. Käänsi taas seuraavalle taukomusiikille, klassiselle vaihteeksi. Lopulta tuli naisihminen ääneen, joka osasi kertoa, ettei sitä langatonta sinne teille saa muiltakaan operaattoreilta eikä näihin päätöksiin voi enää vaikuttaa kun ne on jo tehty. Eikä hän itse näistä voi päättää. Ei kuitenkaan osannut päättäjillekään puhelua kääntää. Harmi, kun olin jo ehtinyt melkein koko kokoelman kuunnella. Maksaakohan Sonera niistä Teostolle...

Eiköhän nyt ole aika panna nämä entiset valtionyhtiöläiset kuriin ja järjestykseen. Rajansa se on on riistollakin. Viestintäministeri vois ottaa tässä nyt ohjat vai kuuluuko tämä jo tasa-arvo ministerille.


[ kommentoi ] ( 2 näyttöä )   |  permalink
Kiitokset 
Suuret kiitokset kaikille yllätyksellisestä kannatuksesta kunnallisvaaleissa. Varsinkin kannatus kotikylällä hivelee mieltä. Hannuslaisten todellista voimaa kuvaa se, että n. 2% kunnan äänivoimasta vei valtuustoon peräti 4 kyläläistä eli prosenteissa pitkästi toistakymmentä. Hienoa. Toivon kovasti yhteistyötä kylän muiden valtuutettujen kanssa ja tietysti muidenkin päättäjien.
Minua voi lähestyä milloin tahansa esimerkiksi tällä sivustolla olevan "Ota yhteyttä" linkin kautta.

Kiitokset vielä kerran.
;)Pertti

[ kommentoi ] ( 4 näyttöä )   |  permalink

<< <Edellinen | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | Seuraava> >>